• Etusivu
  • Mikä SKS?
    • Suomen Kartografisen Seuran säännöt
    • Hallitus ja toimihenkilöt
    • Kunniajäsenet
    • Jäsenhakemus
  • Kuvia
    • SKS 50 vuotta
    • ICHC 2013 -konferenssi
    • Tykkäämme kartoista -seminaari
  • Kv. toiminta
  • Julkaisuja
  • Jäsenpalvelut
  • Arkisto
    • Ajankohtaisten arkisto 2002-2012
    • Kartta 2016 haaste
  • In English
Suomen Kartografinen Seura (SKS)

kilpailu

Lasten ja nuorten kartanpiirustuskilpailu 2021

18.1.2021 by admin

Helsingin yliopiston LumA-tiedekasvatuskeskuksen Geopiste ja Suomen Kartografinen Seura järjestävät kartanpiirustuskilpailun, jonka aiheena on ”A map of my future world – Kartta tulevaisuuden maailmastani”.

Kilpailu on osa kansainvälistä lasten piirustuskilpailua. Voittajatyöt lähtevät edustamaan Suomea Firenzeen, Italiaan, jossa pidetään joulukuussa 2021 kartografinen konferenssi. Sen yhteydessä järjestettävässä kansallisten voittajien näyttelyssä valitaan koko kilpailun parhaat piirrokset.

Kilpailuohjeet

Osallistua voivat alle 16-vuotiaat lapset ja nuoret. Kilpailusarjoja on neljä:

  • alle 6-vuotiaat
  • 6–8-vuotiaat
  • 9–12-vuotiaat
  • yli 12-vuotiaat (13-15v)

Piirroksen voi tehdä myös maksimissaan kolmen hengen ryhmässä, jossa kaikkien jäsenien on kuuluttava samaan kilpailusarjaan.

Kilpailun teeman, ”A map of my future world”, tulee ilmetä selkeästi ja luovasti piirroksessa, jossa kuvataan maapalloa, maailmankarttaa tai suurehkoa osaa maailmaa.

Kilpailussa kiinnitetään erityistä huomiota:

  • tunnistettavaan viestiin, jossa kartan avulla esitetään kilpailun teemaa
  • kartografiseen sisältöön, esim. mantereiden, maanosien, maiden ja vesistöjen muotojen tunnistettavuuteen, karttamerkkien kuten pisteiden, viivojen ja aluesymbolien käyttöön, väritykseen ja paikkojen nimeämiseen
  • toteutuksen laatuun: luovuus, rohkeus, kuvaustapojen ja värien harmonia ja esteettisyys

Karttapiirroksen koko on korkeintaan A3. Kuvan tulee olla niin selkeä, että se kestää pienentämisen. Piirroksen voi tehdä myös tietokoneella. Siinä ei saa olla liikuteltavia tai piilossa olevia osia (esim. paperin takaa paljastuvat piirrokset). Jos piirrokseen on käytetty jotain muita materiaaleja, ne eivät saa olla helposti särkyviä (kuten lasi tai kasvien lehdet) eivätkä kohota puolta senttiä korkeammalle paperin pinnasta.

Piirrokselle annetaan englannin- tai ranskankielinen otsikko, joka kirjoitetaan piirroksen taakse. Taakse kirjoitetaan myös tekijän nimi, ikä ja luokka, koulun nimi ja osoite sekä kilpailumaa (Finland). Jos kyseessä on yksittäinen osallistuja (ei koulun kautta organisoitu), osoitteeksi voi merkitä kotiosoitteen. Lisäksi lähetykseen pyydetään liittämään aikuisen yhteyshenkilön sähköpostiosoite (opettaja tai vanhempi) kansainväisen kilpailun osallistumislupalapun lähetystä varten.

Alkuperäiset karttapiirustukset lähetetään osoitteeseen: Geopiste, PL 64, 00014, Helsingin yliopisto ja niiden tulee olla perillä viimeistään 1.5.2021.

Kunkin sarjan kaksi parasta palkitaan Suomen Kartografisen Seuran lahjoittamilla palkinnoilla ja kunniakirjoilla. Suomen Kartografinen Seura ja Geopiste voivat jakaa myös kunniamainintoja. Kaikista kilpailutöistä järjestetään näyttely vuoden 2021 aikana joko fyysisesti Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella tai virtuaalisesti.

Voittajatyöt lähetetään kansainväliseen Barbara Petchenik -karttakilpailuun, joka järjestetään kartografisen konferenssin yhteydessä Firenzessä, Italiassa joulukuussa 2021.

Kansainväliseen kilpailuun lähetettävien töiden tekijöiden vanhemmille lähetetään allekirjoitettavaksi lomake, jossa vanhemmat antavat luvan lastensa kilpailuun osallistumiseen ja heidän töidensä käyttöön. Kilpailuun osallistuvan luokan opettaja koordinoi lupien keräämisen.

Osallistujien töitä voidaan käyttää korvauksetta esimerkiksi kortteina, kalentereina ja kuvituksena (Unicef, ICA, Suomen Kartografinen Seura yms.), mikä kannattaa huomioida piirrosten tyyleissä ja erityisesti värityksessä.

Jos sinulla on kilpailusta jotain kysyttävää, ota yhteyttä! jari.a.korpi[at]gmail.com

Kansainvälisen kilpailun kotisivu, jossa mm. näkyvillä edellisen kilpailun voittajapiirrustuksia: http://icaci.org/tag/barbara-petchenik-competition/

Kategoriat: Yleinen Avainsanat: Geopiste, kartanpiirustuskilpailu, kilpailu, Suomen Kartografinen Seura

Lasten ja nuorten kartanpiirustuskilpailu

12.11.2018 by admin

Helsingin yliopiston LumA-tiedekasvatuskeskuksen Geopiste ja Suomen Kartografinen Seura järjestävät kartanpiirustuskilpailun, jonka aiheena on ”We love maps – Rakastamme karttoja”.

Kilpailu on osa kansainvälistä lasten piirustuskilpailua. Voittajatyöt lähtevät edustamaan Suomea Tokioon, Japaniin, jossa pidetään heinäkuussa 2019 kartografinen konferenssi. Sen yhteydessä järjestettävässä kansallisten voittajien näyttelyssä valitaan koko kilpailun parhaat piirrokset.

Kilpailuohjeet

Osallistua voivat alle 16-vuotiaat lapset ja nuoret. Kilpailusarjoja on neljä:

  • alle 6-vuotiaat
  • 6–8-vuotiaat
  • 9–12-vuotiaat
  • yli 12-vuotiaat (13-15v)

Piirroksen voi tehdä myös maksimissaan kolmen hengen ryhmässä, jossa kaikkien jäsenien on kuuluttava samaan kilpailusarjaan.

Kilpailun teeman, ”We love maps”, tulee ilmetä selkeästi ja luovasti piirroksessa, jossa kuvataan maapalloa, maailmankarttaa tai suurehkoa osaa maailmaa.

Kilpailussa kiinnitetään erityistä huomiota:

  • tunnistettavaan viestiin, jossa kartan avulla esitetään kilpailun teemaa
  • kartografiseen sisältöön, esim. mantereiden, maanosien, maiden ja vesistöjen muotojen tunnistettavuuteen, karttamerkkien kuten pisteiden, viivojen ja aluesymbolien käyttöön, väritykseen ja paikkojen nimeämiseen
  • toteutuksen laatuun: luovuus, rohkeus, kuvaustapojen ja värien harmonia ja esteettisyys

Karttapiirroksen koko on korkeintaan A3. Kuvan tulee olla niin selkeä, että se kestää pienentämisen. Piirroksen voi tehdä myös tietokoneella. Siinä ei saa olla liikuteltavia tai piilossa olevia osia (esim. paperin takaa paljastuvat piirrokset). Jos piirrokseen on käytetty jotain muita materiaaleja, ne eivät saa olla helposti särkyviä (kuten lasi tai kasvien lehdet) eivätkä kohota puolta senttiä korkeammalle paperin pinnasta.

Piirrokselle annetaan englannin- tai ranskankielinen otsikko, joka kirjoitetaan piirroksen taakse. Taakse kirjoitetaan myös tekijän nimi, ikä ja luokka, koulun nimi ja osoite sekä kilpailumaa (Finland). Jos kyseessä on yksittäinen osallistuja (ei koulun kautta organisoitu), osoitteeksi voi merkitä kotiosoitteen. Lisäksi lähetykseen pyydetään liittämään aikuisen yhteyshenkilön osoite (opettaja tai vanhempi) kansainväisen kilpailun osallistumislupalapun lähetystä varten.

Alkuperäiset karttapiirustukset lähetetään osoitteeseen: Geopiste, PL 64, 00014, Helsingin yliopisto ja niiden tulee olla perillä viimeistään 1.4.2019.

Kunkin sarjan kaksi parasta palkitaan Suomen Kartografisen Seuran lahjoittamilla palkinnoilla ja kunniakirjoilla. Suomen Kartografinen Seura ja Geopiste voivat jakaa myös kunniamainintoja. Kaikista kilpailutöistä järjestetään näyttely vuoden 2019 aikana Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella.

Voittajatyöt lähetetään kansainväliseen Barbara Petchenik -karttakilpailuun, joka järjestetään kartografisen konferenssin yhteydessä Tokiossa, Japanissa heinäkuussa 2019.

Kansainväliseen kilpailuun lähetettävien töiden tekijöiden vanhemmille lähetetään allekirjoitettavaksi lomake, jossa vanhemmat antavat luvan lastensa kilpailuun osallistumiseen ja heidän töidensä käyttöön. Kilpailuun osallistuvan luokan opettaja koordinoi lupien keräämisen.

Osallistujien töitä voidaan käyttää korvauksetta esimerkiksi kortteina, kalentereina ja kuvituksena (Unicef, ICA, Suomen Kartografinen Seura yms.), mikä kannattaa huomioida piirrosten tyyleissä ja erityisesti värityksessä.

Jos sinulla on kilpailusta jotain kysyttävää, ota yhteyttä! jari.a.korpi[at]gmail.com

Kansainvälisen kilpailun kotisivu, jossa mm. näkyvillä edellisen kilpailun voittajapiirrustuksia: http://icaci.org/tag/barbara-petchenik-competition/

Kategoriat: Konferenssit, We love maps Avainsanat: kartanpiirustuskilpailu, kartat, kartta, kilpailu, lapset, nuoret, piirustus

Kartanpiirustuskilpailun tulokset selvillä

3.5.2017 by admin

Helsingin yliopiston LumA-tiedekasvatuskeskus sekä Suomen Kartografinen Seura järjestivät kartanpiirustuskilpailun, jossa valittiin Suomen edustajakartat kansainväliseen Barbara Petchenik-kilpailuun Washingtoniin (DC, USA).

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat:

  • Katariina Kosonen (Helsingin yliopisto, Suomen Kartografinen Seura)
  • Juha Oksanen (Suomen Kartografinen Seura)
  • Arttu Paarlahti (Helsingin yliopisto)

Kilpailuun osallistuneiden karttojen taso oli korkea, joten tuomariston tehtävä oli haasteellinen. Kansainväliseen kilpailuun valitut sekä kunniamaininnan saaneet saavat postissa kunniakirjan sekä palkinnoksi kirjakaupan lahjakortin. Kaikki kilpailuun osallistuneet työt ovat esillä näyttelyssä, johon voi tutustua 16.5. alkaen Helsingissä Kumpulan kampuksella Physicum-rakennuksen aulatiloissa (Gustaf Hällströminkatu 2 A) juhannukseen asti. Tila on avoinna 2.6. asti ma-pe 7:45-18:00 ja 5. -22.6. ma-pe klo 7:45-16:00.

Kansainväliseen kilpailuun lähetettiin seuraavat kartat:

Napauta työn nimeä nähdäksesi kartta.

Alle kuusivuotiaiden sarjassa Kerttu Rannin (5 v. Palokka) työ ”Happy”.

6-8-vuotiaiden sarjassa jatkoon valittiin kaksi työtä, Silja Kelloniemen , Sylvia Leistenin ja Helmi Nurmen (7 v. Hyökkälän koulu, Tuusula) työ ”We Love Earth” sekä Elli Rannin (7 v. Palokka) kartta ”A Girl Hugs Earth”.

9-12-vuotiaiden sarjassa valittiin Hanna Ratilainen (12 v. Numminen) kartallaan ”We See Maps Everywhere” sekä Priscilla Poutiaisen (11 v. Laurinlahden koulu, Espoo) kartta ”Amusement Planet”.

Yli 12-vuotiaiden sarjassa kansainväliseen kilpailuun lähetettiin Aino Haapalinnan (15v. Olarin koulu, Espoo) kartta ”Love Moves Continents” sekä Matilda Salmensuun (14 v. Lahti) kartta ”The Map to the Old Times”

Kansainväliseen kilpailuun valittujen töiden lisäksi tuomaristo jakoi myös kunniamainintoja:

6-8-vuotiaiden sarjassa kunniamaininnan sai Espoon Lähderannan päiväkodin 6-vuotiaiden Juho Veräjänkorvan ja Mila Heikurin kartta ”EuroAasia”

9-12-vuotiaiden sarjassa kunniamaininnan sai kolme karttaa:  Saana Salosen (12 v. Laurinlahden koulu, Espoo) kartta ”We Love Trees”, Tilda Aulan (11 v. Kirkonkylän koulu, Vesilahti) kartta ”The World in Candlelight” sekä Ronja Kekäläisen (11 v. Kirkonkylän koulu, Vesilahti) kartta ”The Stars Light Up the World”.

Yli 12-vuotiaiden sarjassa kunniamaininnan sai Juho Hölkki (13 v. Lappeenranta) kartallaan ”Our Beautiful World”

Kansainvälisen kilpailun voittajat valitaan 2.-7.7. Washingtonissa järjestettävässä kansainvälisessä kartografisessa konferenssissa.

Kansainvälisen kilpailun sivusto

Kategoriat: We love maps Avainsanat: kartanpiirustuskilpailu, kilpailu, We love maps

Lasten ja nuorten kartanpiirustuskilpailu ”We love maps – Rakastamme karttoja”

27.2.2017 by admin

Maantieteen opetuksen resurssikeskus Geopiste ja Suomen Kartografinen Seura järjestävät maaliskuussa kartanpiirustuskilpailun, jonka aiheena on ”We love maps – Rakastamme karttoja”.

Kilpailu on osa kansainvälistä lasten piirustuskilpailua. Voittajatyöt lähtevät edustamaan Suomea Washingtoniin, Yhdysvaltoihin, jossa pidetään heinäkuussa 2017 kartografinen konferenssi. Sen yhteydessä järjestettävässä kansallisten voittajien näyttelyssä valitaan koko kilpailun parhaat piirrokset.

Kilpailuohjeet (instruktioner på svenska nedan!)

Osallistua voivat alle 16-vuotiaat lapset ja nuoret. Kilpailusarjoja on neljä:

  • alle 6-vuotiaat
  • 6–8-vuotiaat
  • 9–12-vuotiaat
  • yli 12-vuotiaat

Piirroksen voi tehdä myös maksimissaan kolmen hengen ryhmässä, jossa kaikkien jäsenien on kuuluttava samaan kilpailusarjaan.

Kilpailun teeman, ”We love maps”, tulee ilmetä selkeästi ja luovasti piirroksessa, jossa kuvataan maapalloa, maailmankarttaa tai suurehkoa osaa maailmaa.

Kilpailussa kiinnitetään erityistä huomiota:

  • tunnistettavaan viestiin, jossa kartan avulla esitetään kilpailun teemaa
  • kartografiseen sisältöön, esim. mantereiden, maanosien, maiden ja vesistöjen muotojen tunnistettavuuteen, karttamerkkien kuten pisteiden, viivojen ja aluesymbolien käyttöön, väritykseen ja paikkojen nimeämiseen
  • toteutuksen laatuun: luovuus, rohkeus, kuvaustapojen ja värien harmonia ja esteettisyys

Karttapiirroksen koko on korkeintaan A3. Kuvan tulee olla niin selkeä, että se kestää pienentämisen. Piirroksen voi tehdä myös tietokoneella. Siinä ei saa olla liikuteltavia tai piilossa olevia osia (esim. paperin takaa paljastuvat piirrokset). Jos piirrokseen on käytetty jotain muita materiaaleja, ne eivät saa olla helposti särkyviä (kuten kasvien lehdet) eivätkä kohota puolta senttiä korkeammalle paperin pinnasta.

Piirrokselle annetaan englannin- tai ranskankielinen otsikko, joka kirjoitetaan piirroksen taakse. Lisäksi sinne kirjoitetaan: tekijän nimi, ikä, luokka, koulun osoite ja kilpailumaa (Finland). Jos kyseessä on yksittäinen osallistuja (ei koulun kautta organisoitu), osoitteeksi voi merkitä kotiosoitteen.

Alkuperäiset karttapiirustukset lähetetään kilpailun Suomen koordinaattorille osoitteeseen: Katariina Kosonen, Geotieteiden ja maantieteen laitos, PL 64, 00014 Helsingin yliopisto ja niiden tulee olla perillä viimeistään torstaina 13.4.2017.

Kunkin sarjan kaksi parasta palkitaan Suomen Kartografisen Seuran lahjoittamilla palkinnoilla ja kunniakirjoilla. Suomen Kartografinen Seura ja Geopiste voivat jakaa myös kunniamainintoja.

Suomen kilpailun voittajat palkitaan toukokuussa 2017 ja kaikista kilpailutöistä järjestetään näyttely Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella, Physicum-rakennuksen valopihalla.

Vanhemmille lähetetään allekirjoitettavaksi lomake, jossa vanhemmat antavat luvan lastensa kilpailuun osallistumiseen ja heidän töidensä käyttöön. Kilpailuun osallistuvan luokan opettaja koordinoi lupien keräämisen.

Voittajatyöt lähetetään kansainväliseen Barbara Petchenik -karttakilpailuun, joka järjestetään kartografisen konferenssin yhteydessä Washingtonissa, Yhdysvalloissa heinäkuussa 2017.

Osallistujien töitä voidaan käyttää korvauksetta esimerkiksi kortteina, kalentereina ja kuvituksena (Unicef, ICA, Suomen Kartografinen Seura yms.), mikä kannattaa huomioida piirrosten tyyleissä ja erityisesti värityksessä.

Jos sinulla on kilpailusta jotain kysyttävää, ota yhteyttä! katariina.kosonen[at]helsinki.fi

Kansainvälisen kilpailun kotisivu): http://icaci.org/tag/barbara-petchenik-competition/

Vi älskar kartor! Tävling för barn och ungdomar i att rita kartor

Resurscentret för geografiundervisning Geopiste och Finlands kartografiska sällskap SKS ordnar i mars en tävling i att rita kartor med temat ”We love maps – Vi älskar kartor”.

Tävlingen är en del av den internationella kartritningstävlingen för barn. De vinnande bidragen skickas till Washington, USA, för att representera Finland i en kartografisk konferens som hålls i juli 2017. I samband med konferensen ordnas en utställning av de vinnande nationella bidragen, från vilka hela tävlingens bästa ritningar väljs.

Instruktioner för tävlingen

Barn och ungdomar under 16 år kan delta i någon av de fyra tävlingskategorierna:

  • under 6 år
  • 6–8 år
  • 9–12 år
  • över 12 år

Ritningarna kan även göras i grupper på max tre personer, där alla gruppmedlemmar måste tillhöra samma tävlingskategori.

Tävlingens tema ”We love maps”, bör framkomma tydligt och kreativt i ritningen som skall föreställa jordgloben, världskartan eller en stor del av världen.

I tävlingen läggs särskilt vikt vid:

  • Hur väl ritningens budskap kommer fram och hur det anknyter till temat för tävlingen
  • Det kartografiska innehållet, till exempel hur bra kontinenter, världsdelar och vattenområden känns igen, hur karttecken så som punkter, linjer och anda områdessymboler använts samt hur man färglagt och namngivit platserna.
  • Kvaliteten på bidraget: hur modig, kreativ och estetisk avbildningen är samt färgernas harmoni.

Ritningens storlek är högst A3. Kartan bör vara så tydlig att den tål förminskning. Det är även tillåtet att rita kartan med hjälp av dator. Bidraget får inte bestå av delar som rör sig eller är som är gömda (t.ex. ritningar på baksidan av pappret). Ifall man använt sig av andra material till ritningen får de inte vara sådana som lätt går sönder (t.ex. växters blad) eller material som är tjockare än 0,5 cm.

Ritningen ges en engelsk eller fransk rubrik, som skrivs på baksidan av bidraget. På baksidan skrivs även: tillverkarens namn, ålder, skolklass, skolans adress samt tävlingsland (Finland). I fallet med en enskild deltagare (inte organiserade av skolan), hemadress kan användas.

Kartritningens original skickas till den finländska tävlingens koordinator: Katariina Kosonen, Institutionen för Geovetenskap och geografi, PL 64, 00014, Helsingfors universitet. Ritningen bör vara framme senast 13.4.2017.

Vinnarna för varje tävlingskategori prisbelönas i maj 2017. Utställningen för alla tävlingsbidrag ordnas på Helsingfors universitet vid Gumtäkts campus i byggnaden Physicums ljusgård. Till vårdnadshavarna skickas en blankett som bör undertecknas. Med denna ger vårdnadshavaren sitt tillstånd till att barnen deltar i tävlingen och till att tävlingsbidragen används. Den deltagande gruppens klasslärare samlar in lovblanketterna.

De vinnande bidragen skickas till den internationella Barbara Petchenik kartritningstävlingen, som ordnas i juli i samband med den kartografiska konferensen i Washington, USA.

De deltagande bidragen kan användas utan ersättning t.ex. till kort, kalendrar och illustrationsbilder (Unicef, ICA, Suomen Kartografienen Seura m.fl.), vilket lönar sig att beakta angående kartans stil och färgläggning.

Ifall det uppstår frågor angående tävlingen, ta kontakt! katariina.kosonen[at]helsinki.fi

Hemsida för den internationella tävlingen: http://icaci.org/tag/barbara-petchenik-competition/

Kategoriat: We love maps Avainsanat: kartanpiirustuskilpailu, kartat, kartta, kilpailu, lapset, nuoret

Kartanpiirustuskilpailun voittajat on valittu!

8.5.2015 by admin

Suomen Kartografinen Seuran ja maantieteen opetuksen resurssikeskus Geopisteen järjestämän kartanpiirustuskilpailun tulokset ovat selvillä.

Kilpailuun osallistui karttoja kahdessa sarjassa, joista kummastakin valittiin kaksi parasta jatkokilpailuun. Lisäksi annettiin kaksi kunniamainintaa. Osallistujia oli yhteensä 76. Tuomaristo kiinnitti valinnoissaan huomiota erityisesti työn kertomaan viestiin, kartografiseen sisältöön (karttamerkkien käyttö ja kartan muotojen tunnistettavuus) sekä toteutuksen laatuun (mm. värien käyttö).

Kilpailun tulokset:

6–8-vuotiaat:
Työ: I live in Finland and I travel with my family
Tekijä, Senni Turunen (Alanurmon koulu, Lapua)

Työ: My own important things
Tekijä: Annu Leppänen (Alanurmon koulu, Lapua)

9–12-vuotiaat:
Työ: Phoneworld
Tekijät: Helen Hasanen, Lumia Miekkala ja Armi Wargh (Hyökkälän koulu, Tuusula)

Työ: My star world
Tekijät: Jenny Vidkopp (Hyökkälän koulu, Tuusula)

Geopisteen ja SKS:n jakamat kunniamaininnat:

Työ: Me and my wold
Tekijä: Emmi Puhakka (Hyökkälän koulu, Tuusula)

Työ: Greenworld
Tekijät: Alissa Naami ja Lotta Salmela (Hyökkälän koulu, Tuusula)

Kilpailu on osa kansainvälistä lasten piirustuskilpailua, joten kilpailun voittajatyöt lähtevät vielä edustamaan Suomea Rio de Janeiroon, Brasiliaan. Siellä järjestetään elokuussa 2015 kansainvälisen kartografisen seuran (ICA, International Cartographic Association) konferenssi. Sen yhteydessä järjestettävässä näyttelyssä esitellään parhaat karttapiirustukset, joiden joukosta valitaan koko kilpailun parhaat.

Kaikki kilpailuun osallistuneet kartat ovat toukokuussa esillä näyttelyssä joka järjestetään Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella.

  • Kansainvälisen Barbara Petchenik-kilpailun kotisivut.
  • Kilpailun järjestivät Maantieteen opetuksen keskus Geopiste ja Suomen Kartografinen Seura.
  • Jos sinulla on kilpailusta jotain kysyttävää, ota yhteyttä! katariina.kosonen (at) helsinki.
Kategoriat: Yleinen Avainsanat: Geopiste, kartanpiirustuskilpailu, kartat, kilpailu, SKS

Lasten ja nuorten kartanpiirustuskilpailu avattu!

19.3.2015 by admin

Suomen Kartografinen Seura ja maantieteen opetuksen resurssikeskus Geopiste järjestävät maaliskuussa kartanpiirustuskilpailun, jonka aiheena on ”Minun paikkani nykypäivän maailmassa”.

Kilpailu on osa kansainvälistä lasten piirustuskilpailua, joten kilpailun voittajatyöt lähtevät vielä edustamaan Suomea Rio de Janeiroon, Brasiliaan. Siellä järjestetään elokuussa 2015 kansainvälisen kartografisen seuran (ICA, International Cartographic Association) konferenssi. Sen yhteydessä järjestettävässä näyttelyssä esitellään parhaat karttapiirustukset, joiden joukosta valitaan koko kilpailun parhaat.

  • Osallistua voivat kaikki alle 16-vuotiaat lapset ja nuoret. Osallistumisaika on 1.3.-10.4. ja kilpailusarjoja on neljä:
  • alle 6-vuotiaat
  • 6–8-vuotiaat
  • 9–12-vuotiaat
  • 13–15-vuotiaat

Tarkemmat osallistumisohjeet

 

Kategoriat: Yleinen Avainsanat: kartanpiirustuskilpailu, kartat, kilpailu

Etsi sivustolta

SKS sosiaalisessa mediassa

SKS FacebookSKS LinkedIn

Kannatusjäsenet

Copyright © 2025 Suomen Kartografinen Seura (SKS).

Omega WordPress Theme by ThemeHall