Lasten ja nuorten kartanpiirustuskilpailu
Helsingin yliopiston LumA-tiedekasvatuskeskuksen Geopiste ja Suomen Kartografinen Seura järjestävät kartanpiirustuskilpailun, jonka aiheena on ”We love maps – Rakastamme karttoja”.
Kilpailu on osa kansainvälistä lasten piirustuskilpailua. Voittajatyöt lähtevät edustamaan Suomea Tokioon, Japaniin, jossa pidetään heinäkuussa 2019 kartografinen konferenssi. Sen yhteydessä järjestettävässä kansallisten voittajien näyttelyssä valitaan koko kilpailun parhaat piirrokset.
Kilpailuohjeet
Osallistua voivat alle 16-vuotiaat lapset ja nuoret. Kilpailusarjoja on neljä:
- alle 6-vuotiaat
- 6–8-vuotiaat
- 9–12-vuotiaat
- yli 12-vuotiaat (13-15v)
Piirroksen voi tehdä myös maksimissaan kolmen hengen ryhmässä, jossa kaikkien jäsenien on kuuluttava samaan kilpailusarjaan.
Kilpailun teeman, ”We love maps”, tulee ilmetä selkeästi ja luovasti piirroksessa, jossa kuvataan maapalloa, maailmankarttaa tai suurehkoa osaa maailmaa.
Kilpailussa kiinnitetään erityistä huomiota:
- tunnistettavaan viestiin, jossa kartan avulla esitetään kilpailun teemaa
- kartografiseen sisältöön, esim. mantereiden, maanosien, maiden ja vesistöjen muotojen tunnistettavuuteen, karttamerkkien kuten pisteiden, viivojen ja aluesymbolien käyttöön, väritykseen ja paikkojen nimeämiseen
- toteutuksen laatuun: luovuus, rohkeus, kuvaustapojen ja värien harmonia ja esteettisyys
Karttapiirroksen koko on korkeintaan A3. Kuvan tulee olla niin selkeä, että se kestää pienentämisen. Piirroksen voi tehdä myös tietokoneella. Siinä ei saa olla liikuteltavia tai piilossa olevia osia (esim. paperin takaa paljastuvat piirrokset). Jos piirrokseen on käytetty jotain muita materiaaleja, ne eivät saa olla helposti särkyviä (kuten lasi tai kasvien lehdet) eivätkä kohota puolta senttiä korkeammalle paperin pinnasta.
Piirrokselle annetaan englannin- tai ranskankielinen otsikko, joka kirjoitetaan piirroksen taakse. Taakse kirjoitetaan myös tekijän nimi, ikä ja luokka, koulun nimi ja osoite sekä kilpailumaa (Finland). Jos kyseessä on yksittäinen osallistuja (ei koulun kautta organisoitu), osoitteeksi voi merkitä kotiosoitteen. Lisäksi lähetykseen pyydetään liittämään aikuisen yhteyshenkilön osoite (opettaja tai vanhempi) kansainväisen kilpailun osallistumislupalapun lähetystä varten.
Alkuperäiset karttapiirustukset lähetetään osoitteeseen: Geopiste, PL 64, 00014, Helsingin yliopisto ja niiden tulee olla perillä viimeistään 1.4.2019.
Kunkin sarjan kaksi parasta palkitaan Suomen Kartografisen Seuran lahjoittamilla palkinnoilla ja kunniakirjoilla. Suomen Kartografinen Seura ja Geopiste voivat jakaa myös kunniamainintoja. Kaikista kilpailutöistä järjestetään näyttely vuoden 2019 aikana Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella.
Voittajatyöt lähetetään kansainväliseen Barbara Petchenik -karttakilpailuun, joka järjestetään kartografisen konferenssin yhteydessä Tokiossa, Japanissa heinäkuussa 2019.
Kansainväliseen kilpailuun lähetettävien töiden tekijöiden vanhemmille lähetetään allekirjoitettavaksi lomake, jossa vanhemmat antavat luvan lastensa kilpailuun osallistumiseen ja heidän töidensä käyttöön. Kilpailuun osallistuvan luokan opettaja koordinoi lupien keräämisen.
Osallistujien töitä voidaan käyttää korvauksetta esimerkiksi kortteina, kalentereina ja kuvituksena (Unicef, ICA, Suomen Kartografinen Seura yms.), mikä kannattaa huomioida piirrosten tyyleissä ja erityisesti värityksessä.
Jos sinulla on kilpailusta jotain kysyttävää, ota yhteyttä! jari.a.korpi[at]gmail.com
Kansainvälisen kilpailun kotisivu, jossa mm. näkyvillä edellisen kilpailun voittajapiirrustuksia: http://icaci.org/tag/barbara-petchenik-competition/